Kuljetukset

Elom Oy:n verkkokaupassa ei pysty maksamaan tuotetilauksen yhteydessä suoraan Kultakasvu-tuotteiden kuljetusta toimitusosoitteeseen. Kuljetusyritysten rahtikuljetusten hinnoittelu perustuu painotetusti tuotelavojen vaatiman kuormatilan pinta-alaan ja kuljetusetäisyyteen eikä esimerkiksi tilauksen kokonaispainoon.

Näistä syistä johtuen kunkin tilauksen kuljetuskustannuksen selvittäminen edellyttää toistaiseksi tilattujen kannumäärien perusteella lava- ja pakkauskokojen manuaalista määrittämistä.Tämän jälkeen kuljetusyrityksiltä on mahdoolista saada hinta kuljetukselle.

Kuljetuskustannuksen selvittämisen jälkeen Elom Oy lähettää kuljetuslaskun asiakkaalle kirjeellä tai sähköpostilla - eli vasta tuotteiden verkkokauppaostoksen jälkeen.

Alla olevan kuvan perusteella asiakas voi arvioida kuljetuskustannuksen suuruutta +/- 20 % tarkkuudella. Eli jos tilauksen kannumäärä on 20, kuvan vaaka-akselilta luvun 20 kohdalta noustaan punaisen viivan alueelle. Viivan leikkauskohdasta siirrytään vaakasuoraan vasemmalle kunnes kohdataan pystyakseli, josta nähdään yhden kannun kuljetuskustannukeksi noin 7,5 €/kannu eli silloin kun on tilattu yhteensä 20 kannua.

Veroton kuljetuskustannusarvio koko tilaukselle lasketaan kertomalla kannujen lukumäärä yhden kannun kuljetuskustannuksella eli tässä tapauksessa 20 x 7,5 € = 150 € (alv 0).

                                   

 

Elom Oy:n tuotevarasto sijaitsee Jyväskylässä. Jos toimtusosoite on lähellä Jyväskylää, kuljetuskustannus on pienempi kuin jos toimitusosoite on etäällä Jyväskylästä.

Asiakkaamme voivat myös itse noutaa tilaamansa tuotteet Elom Oy:n varastolta Jyväskylästä omalla kustannuksellaan. Tästä pyydämme lähettämään tiedon heti verkkokaupan tuotetilauksen jälkeen sähköpostilla osoitteeseen myynti@elom.fi tai soittamalla numeroon: 0405068004.